Yö menikin sitten hieman pyöriessä, kun odotti koska kello herättää. Mutta menee ne messut hieman pienemmilläkin unilla. Matkaan lähdimme Ystäväni kanssa jo 8:30, jotenolimme hyvissä ajoin paikalla. Minä soitin Peikonpojan Päiville, että täällä ollaan! Päivi ojensi minulle lipun ja pääsin nauttimaan voitokkaasta olosta. Kävimme heti tervehtimässä ja ihastelemassa Peikonpojan tuotteita, ja ystäväni ostikin sieltä silmukkamerkkejä.

Siellä olisi ollut vaikka mitä kivoja jolulahjaideoita, puuleluja, kasseja, kynttilöitä ymsyms. Mielstäni pysyin kuitenkin ihan kohtuuden rajoissa.

2064067.jpg

Ja luonnonvalossa samat langat

2064060.jpg

Freedom Spirittiä Priimasta a 3e/kerä.
Silviaa Wetterhoffista, 70%villaa, 30% silkkiä. 7,50/kerä.

Sitten tuo puinen kaulakoru oli heräteostos, sekä nuo kaksi puista nappia. Tuula Hurri Utista niitä möi. Olin hänen lauantai-päivänsä ensimmäinen asiakas, joten sain hienon alennuksen! Tosin koru on kaulaani hieman ison näköinen. Mutta ehkä se menee. Koru ja napit tuoksuvat vienosti lepälle.

Poistuimme messuilta vähän vailla kaksitoista, alkoi olla tungos jo aikamoinen. Ja ystäväni oli vaunuilla, jossa pienen pieni vauvanen. Tosin oli jokunen muukin uskaltanut vaunujen kanssa liikenteeseen. Pikainen kolmetuntinen messuilu siis. Nuhaisena se oli ihan tarpeeksi.
Nyt vaan odotellaan muiden ahkerien messuilijoiden raporttia sekä tunnelmia.


Ja mikä jännintä- menen huomenna messuille töihin...  =))